Tuomo Kostian

Synnyin 1970 Iisalmessa, Pörsänmäessä, Kotikylässä. Lapsuudestani en muista paljoakaan. Eräs muisto on äitini lupaus tilata Aku Ankka jos oppisin lukemaan. Opinkin lukemaan 5 vuotiaana. 

Tuomo 2 v. opettelee lukemaan Aku Ankan avulla.

Peruskoulua kävin kolme vuotta normaaliluokassa, minkä jälkeen vaihdoin koulua musiikkiluokalle.

Samoihin aikoihin aloittelin trumpetinsoittoa. Olin musiikkiluokalla aina yhdeksänteen saakka, jolloin olin saanut laulamisesta tarpeekseni. Lukiossa otin valinnaisaineeksi kuvaamataidon, vaikka siihen minulla ei ole koskaan ollut luontaista lahjakkuutta, päinvastoin. Trumpetinsoittamisenkin lopetin vedoten lukion kiireiseen tahtiin. Oikeasti lopetin, koska minulla ei ollut motivaatiota koko instrumenttia kohtaan koko sinä aikana mitä sitä opiskelin.

Lukio oli elämäni huonointa aikaa. Minulle hauki oli kala enkä sitä osannut muuna ajatellakaan. Koko lukioaikana minulla ei ollut omia ajatuksia.

“Don Johnson” onnittelemassa kaveria, jolla on vielä kello.

Valmistuin ylioppilaaksi. Tämän jälkeen tein erilaisia hommia ja kävin armeijankin. Trumpetinsoittamisen harjoittelustani oli se hyöty, että pääsin Kajaanissa soittokuntaan soittamaan, mikä tiesi kolmen kilon painon nousua kohdallani. Muistelen yhä lämmöllä Sotkun munkkeja.

Lähetin homma Iisalmen Veljeskodilla oli hyvä homma!

Herra Torvi

Hanttihommien myötä kiinnostus opiskelua kohtaan kasvoi. Hain opiskelemaan Pohjois-Savon kansanopistoon viittomakielentulkkilinjalle.

Pääsin ja valmistuin. Opiskelu kansanopistossa oli elämäni hauskinta aikaa. Viittomakielen myötä kiinnostuin myös pantomiimista ja ajattelin, että sitä olisi kiva joskus päästä opiskelemaan. Pantomiimin ohella harjoittelin myös ensimmäisen Charlie Chaplin- imitaationi.

Sisäoppilaitos oli täynnä mielenkiintoisia tyyppejä.

Vietin vuoden Porissa työskennellen opiskelutulkkina. Tänä aikana kiinnostuin irlantilaisesta musiikista.

“Whiskey In the Jar”

1996 - 1997 opiskelin Turussa viittomakielistä teatteri-ilmaisua silloisessa TUTVO:SSA. Tällöin sain ensi kosketukseni sirkukseen kun avoimien ovien päivänä pääsin kokeilemaan yksipyöräisellä ajoa.

Kälviällä vietetyn vuoden 97- 98 jälkeen päätin muuttaa Turkuun ja alkaa opiskella sirkustaidetta. Hain Turun AMK:hon ja pääsin. Pääsykoetehtävänä tein urheiluaiheisen pantomiimin, koska minulla ei ollut sirkusopintoja sitä ennen.

Tuomo ei pääse puusta pitkälle.

kuva: Sini-Meri Hedberg

Opiskeluaika on elämän parhainta aikaa. Sirkuksen opiskelu oli mahtavaa.

Tauno Gabriel

kuva: Katariina Filppula

kuvat: Jussi Havusto

Valmistumiseni jälkeen olen ollut mukana erilaisissa projekteissa. Niiden ohella ei elämääni ole kuulunut muuta mainitsemisen arvoista.

kuva: Veera Häkkinen

Turun Uusi Teatteri: Kari Kiille ja hammaspeikon hyökkäys

Turun Uusi Teatteri: Varietee Suomi

kuvat: Robert Seger

Lasse Luutun lastenlaulushow

kuva: Kari Vainio

Teatteri Pop: Matka joulun taloon

 

kuva: Sami Rannila