Synnyin 1970
Iisalmessa,Pörsänmäessä,Kotikylässä.

Lapsuudestani en muista paljoa.
Eräs muisto on äitini lupaus tilata Aku Ankka jos oppisin lukemaan. Opinkin lukemaan 5 vuotiaana. Sukkahousuista pääsin eroon 6 vuotiaana.

Peruskoulua kävin kolme vuotta normaaliluokassa, minkä jälkeen vaihdoin koulua musiikkiluokalle. Musiikkiluokalla aloin soittamaan trumpettia. Olin musiikkiluokalla aina yhdeksänteen saakka. Koulussa laulettiin paljon. Minä sain tarpeekseni kuoroilusta ja otin valinnaisaineeksi lukiossa kuvaamataidon. Siihen minulla ei ollut luontaista lahjakkuutta, päinvastoin.

Lopetin trumpetin soittamisen  vedoten lukion kiireiseen tahtiin.Oikeasti lopetin, koska minulla ei ollut motivaatiota sen soittamiseen.

Lukio oli elämäni huonointa aikaa. Minulle hauki oli kala enkä sitä osannut muuna ajatellakaan. Lukioaikana minulla ei ollut omia ajatuksia.Valmistuin kuitenkin ylioppilaaksi.

Lukion jälkeen tein erilaisia hanttihommia ja kävin armeijankin. Trumpetin soittamisen harjoittelustani oli se hyöty, että pääsin Kajaanissa soittokuntaan soittamaan, mikä tiesi kolmen kilon painon nousua kohdallani. Muistelen yhä lämmöllä Sotkun munkkeja.

Pikku hiljaa opiskelu alkoi taas kiinnostamaan. Hain opiskelemaan Pohjois-Savon kansanopistoon viittomakielentulkkilinjalle. Pääsin ja valmistuin. Opiskelu kansanopistossa oli elämäni hauskinta aikaa. Viittomakielen myötä kiinnostuin myös pantomiimista ja ajattelin, että sitä olisi kiva joskus päästä opiskelemaan. Pantomiimin ohella harjoittelin myös ensimmäisen Charlie Chaplin- imitaationi. Valmistumisen jälkeen toimin Porissa opiskelutulkkina. Tällöin kiinnostuin irlantilaisesta musiikista.

1996 - 1997 opiskelin Turussa viittomakielistä teatteri-ilmaisua silloisessa TUTVO:SSA. Tällöin sain ensi kosketukseni sirkukseen kun avoimien ovien päivänä pääsin kokeilemaan yksipyöräisellä ajoa.
Kälviällä vietetyn vuoden 97- 98 jälkeen päätin muuttaa Turkuun ja alkaa opiskella sirkustaidetta. Hain Turun AMK:hon ja pääsin. Pääsykoetehtävänä tein urheiluaiheisen pantomiimin, koska minulla ei ollut sirkusopintoja sitä ennen.

Opiskeluaika on elämän parhainta aikaa. Sirkuksen opiskelu oli mahtavaa.

Valmistumiseni jälkeen olen ollut mukana erilaisissa projekteissa. (katso CV)Muuten elämääni ei kuulu ihmempää.